torstai 30. tammikuuta 2014

Perfect Home?

Kyllähän sitä tahtoisi olla hyvä emäntä ja leipoa herkkuja ja kestitä vieraita. Ainakin silloin kun pitää Perfect Home kutsut. Mutta. Leipominen ei vaan nyt onnistu. Uusin luukku salamoi sopimuksen irti, tai oikeammin laseja kiinni pitävä MUOVINEN kisko. Miksiköhän tuollaiset olennaisen tärkeät osat edes tehdään muovista?
No, tilattiinpa korjaaja paikalle, myyjä lupasi, että menee takuuseen vielä. Mitä tekee huoltomies? No ottaa luukun mukaansa ja kertoo, että menee ensi viikkoon. Ja samalla vei mikronkin mennessään, kun sekin oli toistamiseen rikki. 
Ei siis leivota. Nyt ideoimaan tarjottavia kutsuille...

lauantai 25. tammikuuta 2014

Hyvää tätä vuotta 2014

Sitä onkin jo ehtinyt reilu tovi vierähtää. En vaan jaksanut päivittää blogia vaikka asiaa olisikin ollut. Ihan totaalinen blogiväsymys iski. Tai olisin voinutkin päivittää, mutta kuvien siirtäminen ja lisääminen tuntui jotenkin ylivoimaiselta, joten näin sitten kävi. 

Elämä on ollut kiireistä lasten harrastusten parissa lähinnä, ei sillä, nautin itsekin niissä mukana olosta. Kotiin en kovasti ole jakanut panostaa, ainakaan hankintamielessä, mutta jotain kivoja juttuja on ilmaantunut eteeni ihan odottamatta, kuten nyt näissä kuvissa näkyvät kaksi minulle tärkeää asiaa, josita toisen olemassaolosta en edes tiennyt vielä viimeksi blogia päivittäessäni.


Tässä ne näkyvät askartelu/vierashuoneeseen ne sijoitin (ainoa siisti nurkkaus huoneessa, joten laajemmalti ei voi kuvata) Äidin virkkaama kappaverho ja äidin vuonna 1957 omalle äidilleen kirjailema koristetyynynpäällinen. Seurakseen saivat nyt tyttären tähtisängynpeiton, kun en vieläkään ole tänne sitä mieleistä (ja kohtuuhintaista) sängynpeittoa löytänyt

Tässä vielä lähempää kuvattuna tuo tyynynpäällinen. Ikeasta löysin sopivan tyynyn sisästyynyksi. Hieman liian pulska ehkä, mutta eiköhän tuo tuosta tasaannu. Perheelle kyllä heitin ukaasin, että tuota tyynyä ei saa käyttää, se on KORISTE ja arvokas minulle.