maanantai 18. maaliskuuta 2013

Saunomaan

Meillä on pitkät lauteet, 197cm oli kokonaismitta kun mittasin. Ja eihön niihin laudeliinoja löydy, jotka näyttäisivät ede jotakuinkin sopivilta, joten päätin tehdä itse. (Tulee muuten halvemmaksikin) Ostin pellavakangasta ja otin itseäni niskasta kiini ja ompelin. Ei se kuulkaas niin helppoa ole kuin miltä kuulostaa. Ensin on saatava se kone ulos kaapista, se jo on monen päivän suunnittelun tulos, mutta sitten on myös saatava oikean värinen lanka koneeseen! Juuh, kyllä se siitä viimein, kun olis ollut hyvä ulkoiluilma, silloinhan se kangas kutsui! Eihön siinä kuitenkaan kauaa aikaa tuhaantunut, joten tässä näette valmista tulosta, uudet KOKOPITKÄT laudeliinat! Nyt vain odotellaan iltaa ja saunaa :)



sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Meillä leivotaan

Meillä oli eilen Nuoun kanssa leipomispäivä. Aamu kyllä aloitettiin tallilta, kun olin voittanut edellisviikonlopun talviriehassa  tunnin ratsastusken. Mikä ihana sää ratsastaa ja nautin ihan täysillä!!! En olis tahtonut sieltä selästä alas millään, mutta minkäs teet, kun on seuraava jo jonossa odottamassa.

No, päätettiin sitten pistää pikkuleipomo pystyyn. Olin löytänyt Mau!kas ruokablogista ihanan juustokaakuohjeen, jota en voinut olla kokeilematta ja Nuppu taas paloi halusta tehda kuppikakkuja, joten ei muuta kuin töihin. Kuppikakakkuja tehdessä sain kunnian annostella taikinan vuokiin ja koristeista tein perhoset (nuo rumat) ja kukkaset, jotka onnistuivat :)
Tässä valmiit kuppikaut, joihin nuppu itse värjäsi kermavaahdon ja sokerimassan, joista koristeet tehtiin.

Tästä tuli pikkuotus, jossa valmiita koristeita nuo sydänsilmät ja helminenä

Yksi parhiaten onnistuneista perhosista, reenattavaa riittää...

Kukat ja lehdet onnistuivat kutakuinkin hyvin

Nupun tekemä tähti
Nupun sydämet ja tuolla vasemmalla yksi niistä epäonnisista perhosista

 Ja tässä sitten valmiina se minun tekemäni kolmen suklaan juustokakku (Nuppu kyllä avusti tässäkin) Ei se niin kauniilta näytä kuin Kitisen keittiön tekemä, mutta taitaa hänellä olla enemmän kokemustakin. Ja koristeiden tekemistä pitää todellakin vielä harjoitella ja miettiä mistä materiaalista niitä tekee. Nyt tehtiin valkoisesta sokerimasta, jotka siis itse värjättiin.  Meillä vaan oli niin kuuma, että sokerimassa oli turhan pehmeää...

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Kevään merkkejä

Kyllä niitä vielä etsimällä saa etsiä, mutta jotain pientä kuitenkin on kotiin vaihdettu, nimittäin kodinhoitohuoneeseen tämä Sisustusunelmien  Johannalta hankittu kappa. Tämä pääsi punaisten ruutuverhojen tilalle ja näyttaakin aika kivalta!
Vielä ei oikein muuten tunnu kevät missään, kun tuota lunta aina vaan tulee lisää. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle (ne lumet katolta) Ja vähän olen jo selaillut kasveja, pihan kun on vieläkin täysin suunnittelematta. Hitaasti hyvä tulee :)