Tämä kello on isäni viimeinen joululahja meille, hänen viimeisenä joulunaa, kun kunto ei enää ihan paras ollut, mutta viitteitä siitä, että se viimeinen olisi, ei todellakaan ollut olemassa. Muistan kuinka käytiin pajalla, jossa tämä kello oli, ihastuttiin tähän heti. Tekijä ei halunnut myydä, sanoi, että niin harvoin tällaisiin puihin törmää, ettei halua tästä luopua. Jouluaattona yllätys oli sitäkin suurempi siis, kun tämän paketista kaivoin. Millähän lie oli isä saanut suostuteltua kellon valmistajan luopumaan, en tiedä siitä, mutta minulle tämä on hyvin rakas ja tärkeä muisto isätäni, tämä kuvastaa hyvin meitä kahta yhdistänyttä rakkautta kaikkeen käsintehtyyn ja vanhaan.
